nojatuolihaikuilija

nojatuolihaikuilija

5-7-5

Voit vierittää hyllyä eteenpäin käyttämällä ja -näppäimiä.

lisätietoa

nimi on satu

mielessä kuvitusta

pilke silmässä

***

IMG_0282

Koko nimeni on Satu Ylänen-Campbell, asun Flanderissa muutaman sadan metrin päässä Brysselin rajasta, jonka toisella puolella käyn ”oikeissa” töissä. Lopun aikaa haahuilen, haikuilen ja haaveilen!

nojatuolihaikuilija on nojatuolihaahuilija-blogini ”pikkusiskoblogi”, jonka panin alulle saadakseni haikuilleni ”esiintymispaikan”. Yksikään kustantaja kun ei vielä ole halunnut julkaista Haista haiku! -esikoishaikukokoelmaani, vaikka ovatkin sitä kehuneet. Ja syystä ovatkin. Se nimittäin on hyvä! Siksi julkaisinkin sen lopulta itse netissä, edellisen linkin takaa se löytyy – ja se muuten toimii myös offline-versiona!

Ai niin, ja minuun saa yhteyden tämän sähköpostiosoitteen kautta: satubell@icloud.com

***

HAIKUJEN LYHYT OPPIMÄÄRÄ

Haikut juontavat juurensa historian hämystä, ikivanhasta japanilaisesta renga-ketjurunoudesta. Sitä luotiin tiukkojen sääntöjen mukaisesti yhteistyönä, seuraava jatkoi siitä, mihin edellinen runoniekka lopetti. Kuvitelkaapa samuraiporukkaa iltaa istumassa, silloin varmasti syntyi rengoja (heh, ”renkutuksia”..!), jotka eivät olleet salonkikelpoisia!

Ajan myötä rengan säännöt kuitenkin kiristyivät kuin korkkiruuvi, kunnes ne ja tunnelma muutenkin Azuchi-Momoyama -kauden päättyessä (1573-1603) olivat jo niin kireät, että tapahtui vääjäämätön:
Ashikaga (eli hauskemmin Muromachi!) -shogunaatti syöstiin vallasta, alkoi Edo-kausi (1603-1868) eli Tokugawa-shogunaatin aika, jolloin rengan säännöt alkoivat höllentyä. Rennomman tyylisuunnan nimeksi tuli haikai no renga (tai haikai vaan), ja sen mestariksi nousi Matsuo Bashō.
Haikai no rengan aloitussäkeitä (5-7-5) kutsuttiin nimellä hokka, ja Bashō alkoi julkaista niitä erikseenkin, jolloin hokkasta tuli oma tyylisuuntansa. Ja hokkasta tuli haiku, kun Meiji-kauden (1868-1912) kuuluisin runoilija Masaoka Shiki niin päätti. Siksi tämänkin haikublogin nimi on nojatuolihaikuilija eikä nojatuolihokkailija!

Haikussa kuuluu siis olla 17 tavua 5-7-5 -muodostelmassa, mutta myös mestari Bashō tuikkasi välillä mukaan vielä 18. tavun. Jos siis itse mestari, niin kyllä minäkin! Siksi lasken peräkkäiset vokaalit välillä yhdeksi, välillä taas kahdeksi tavuksi, kuten esimerkiksi sanan ‘tilhiä’ lopussa. (Japanin kielen ‘on’ ei tietenkään ole sama asia kuin suomen ‘tavu’, esim. ‘on’-sanassa on kaksi ‘on’:ia.)
Lisäksi perinteisessä haikussa pitää olla viittaus vuodenaikaan (kigo) sekä “leikkaus” (kiru), toisin sanoen vastakkainasettelu/suunnanmuutos/yllätys, mikä yleensä ilmaistaan “leikkaavalla” sanallla (kireji).

Muitakin sääntöjä ja perinteitä löytyy, niin paljon, etteivät ne kaikki mitenkään mahdu haikujen lyhyeen oppimäärään. Toisaalta säännöthän on tarkoitettu jos nyt ei ihan kokonaan rikottaviksi (koska silloin kyse ei enää ole haikusta), niin ainakin ehdottomasti venytettäviksi ja “raikastettaviksi”, muutenhan ei syntyisi mitään uutta. Minulla on oma tyylini, toisilla haikuilijoilla omansa – onneksi!

ENKELIPIMU

IMGP3126
NOJATUOLIHAIKUILIJAN HUOMAUTUS: Haikublogissani ajoittain esiintyvän enkelipimun esittämät ajatukset kumpuavat hänen omasta päästään! Niillä ei ole mitään tekemistä minun mielipiteideni kanssa!

Notre-Damen katedraali Reimsissä, Ranskassa on erityislaatuinen monestakin syystä. Se on yksi tärkeimmistä goottilaisen arkkitehtuurin luomuksista Ranskassa. Euroopan katedraaleista ainoastaan Chartres’n katedraalissa on enemmän patsaita kuin siellä. Ranskan kuninkaat kruunattiin siellä aina vallankumoukseen asti. Ei ihme, että se on yksi Unescon maailmanperintökohteista.

Sen rakentaminen aloitettiin vuonna 1211, mutta vuonna 1233 hiippakunnan ja kaupungin välinen verotuskiista kärjistyi väkivaltaisuuksiksi niin, että raksahommat oli pakko jättää kolmeksi vuodeksi kesken, ja papitkin joutuivat pötkimään pakoon koko kaupungista. Lopulta katedraali kuitenkin 1300-luvun alussa valmistui. Ja silloin pääovien vieressä oli muun, totisemman patsasporukan joukossa kaksi hymyilevää enkeliä toivottavamassa kirkossakävijöitä tervetulleeksi.

(Vaikka tiedetään, tiedetään, raamatulliset enkelithän ovat kaikki (?) miehiä, tai ainakin johtoporras Gabrielista alkaen. Vaikea kyllä uskoa, kun katsoo niiden hiuksia ja vaatteita.. Blogini enkelipimu nyt ainakin on ihan selvästi tyttö!)

290620131380Satavuotisen sodan aikana engelsmannit piirittivät katedraalia v. 1359-60 ja pitivät sitä sen jälkeen hallussaan vuoteen 1429 asti, mutta yksi toinen pimu, Jeanne d’Arc, sai sen viimein vapautettua, ja sen jälkeen siitä tuli kruunajaispaikka.

Sitten heti ekan maailmansodan alkajaisiksi saksalaisten tykistötuli vaurioitti katedraalia pahasti, kaikki puuosat paloivat ja sen lyijykatto suli kokonaan. Reimsiläiset kuitenkin kauhoivat kaduille virranneen lyijyn talteen ja siitä tehtiin sodan jälkeen uusi katto katedraalille, kun saatiin Rockefellereiltä remonttirahat. Enkeleillä oli taas syytä hymyyn.

Toinen niistä on selvä suosikkini, jotenkin se vain puhuttelee minua enemmän. Siksi siitä tuli blogini enkelipimu.

En vain ollenkaan osannut arvata, mitä sillä on mielessään!

 

 

Kommentoi

Kommentoithan asiallisesti ja pysyt asiassa.

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: